Aurinkohieronnan taival on alkanut ja laadukasta hierontaa vaativat asiakkaat saavat rahoilleen taatusti hyvää vastinetta! Tulen tässä blogimuodossa kertomaan erilaisia pieniä juttuja ja tietenkin antamaan vinkkejä lihashuoltoon sekä hyvinvointiin tulevaisuudessa. Sinulla on itselläsi niistä kuitenkin suurin vastuu, mutta pystyn antamaan paljon vinkkejä niiden toteuttamiseksi. Ensimmäisen hoitokerran tarjous (tuossa oikeassa reunassa) on sen verran edullinen, että kannattaa tulla kokeilemaan — pettymyksiä ei taatusti tule!

Sivujen rakenne on yritetty tehdä hyvin yksinkertaiseksi eikä valikoita ole kovinkaan montaa. Jokaisen valikon nimen pitäisi olla myös aika hyvin aiheesta kertova. Sivuja kuitenkin rakennetaan edelleen ja materiaalia tullaan lisäämään erityisesti hoidoista tullaan kertomaan vielä tarkemmin. Usein Kysytyt Kysymykset -osiossa (UKK) olen pyrkinyt vastaamaan kysymyksiin, joita usein ollaan esitetty ja jotka tuntuvat hierontaan tulevia asiakkaita usein ja niitäkin lisäillään sitä mukaan kun tulee mieleen tai asioita kysellään.

Joulun kunniaksi Studio Valentinon kanssa ollaan järjestetty myös jouluarvonta, jossa palkintona hiustenleikkaus ja hieronta. Käy osallistumassa arvontaan Studio Valentinon Facebook sivuilla.

Tervetuloa ottamaan tauko joulukiireistä tai kesyttämään kipeytyneitä lihaksiasi!

Joululahja