Usein Kysytyt Kysymykset
Tässä pyrin vastailemaan sellaisiin kysymyksiin, joita usein on tullut vastaan, ja jotka tuntuvat asiakkaita mietityttävän. Mikäli täältä ei löydy vastausta mielessä pyöriviin kysymyksiisi tai haluat haastaa jonkin vastauksen, niin ota toki yhteyttä.
Valitettavasti hieronnasta ei voi saada kotitalousvähennystä, vaikka se tehtäisiin asiakkaan kotona. Tähän on oikeastaan kaksikin syytä: terveydenhuoltopalvelut rajataan pois kotitalousvähennyksestä ja tämän lisäksi se on poissuljettu verottajan syventävissä ohjeissa koskien kotitalousvähennystä.
8.2 Vähennyskelvottomat hoiva- ja hoitotyöt
Kampaajan, parturin, kosmetologin, jalkahoitajan, hierojan, ravintovalmentajan, henkilökohtaisen kunto-ohjaajan ja terapiapalveluiden toteuttajien palvelut ja muut vastaavat palvelut eivät oikeuta vähennykseen. Ne eivät ole tavanomaista kotona tehtävää hoiva- tai hoitotyötä, vaikka työ poikkeuksellisesti suoritettaisiin asiakkaan kotona. Esimerkiksi jalkahoitajan ja hierojan työ on lisäksi yleensä arvonlisäverotonta terveyden- ja sairaudenhoitopalvelua, joten vähennys estyy myös tästä syystä.

On hyvä syödä ennen hierontaa sen verran, ettei hieronnan aikana veren sokeri pääse tippumaan liian alas ja toisaalta nälkä on ikävä tunne hieronnan aikanakin. Se, kuinka täyteen haluat ahtaa mahasi ennen hierontaa ja maata sitten todennäköisimmin vatsallasi hoitopöydällä toisen painellessa selkääsi on omista mieltymyksistäsi kiinni.
Vettä kannattaa nauttia jo hieman normaalia runsaammin ennen hierontaa, mutta varsinkin sen jälkeen. Tämä tuntuisi ehkäisevän monilla hieronnan jälkeistä päänsärkyä ja epämäärästä ”jomotusta” päässä.

Kyllä voi. Lapsilla on ihan samanlaisia lihaskireyksiä kuin vanhemmillakin ihmisillä, mutta usein he eivät vain tunnu valittavan siitä. Yleisin ”valituksen” kohden lienee penikkatauti ja muussa tapauksessa kyse on jostain vakavammasta kuin lihaskireyksistä eli eri asteisista rasitusvammoista varsinkin paljon urheilevilla nuorilla. Hieroja pystyy myös tutkimaan, vaikuttaako lapsen liikkuvuus normaalilta ja olisiko runsaampaan kehonhuoltoon (usein lapsen kohdalla venyttely ja yleensäkin liikkuvuuden lisääminen) kenties tarvetta, koska epänormaali tai toispuoleinen liikkuvuus lisää vammariskiä. Pelkkä opiskelukin voi aiheuttaa nuorelle helposti haasteita niska-hartioiden alueelle.
Vanhemman olisi kuitenkin hyvä tulla mukaan esimmäisellä kerralla alkuun, vaikka nuori voi tulla hierontaan yksinkin. Mikäli terveydenhuollon ammattilainen katsoo, että lapsi on tarpeeksi kypsä määräämään siitä, ettei hänen terveystietojaan kerrota vanhemmille, sitä kunnioitetaan.
Lapsen ”oikeuksista” kirjoitettiin 27. marraskuuta 2017 aihetta sivuava juttu Ilta-Sanomiin ”Jopa 10-vuotias voi pyytää terveystietojensa salaamista: ”On perheitä, joissa vanhempi voi olla lapsen pahin uhka””.

Nestettä (mieluiten ihan vettä) kannattaa nauttia ennen hierontaa ja sen jälkeen, koska aineenvaihdunnan vilkastuminen hieronnassa saa myös kuona-aineita liikkeelle. Tämän laiminlyömisen huomaa usein päänsärkynä tai eri asteisena jomotuksena päässä hieronnan jälkeen.
Mitään absoluuttisia määriä on hankala sanoa, mutta jos nautit lähemmäs litran nesteitä päivässä, puoli litraa ei ole paha lisä. Jos taas nautit lähemmäs kolme litraa nestettä päivässä, niin hieronnan takia nesteiden saantia ei varmastikaan tarvitse enää lisätä. Aiheesta voi lukea lisää Terveyden ja hyvinvoinnnilaitoksen sivuilta: Perustietoa ravitsemuksesta.

Kerro tästä tullessasi ja mikäli hieronnan aikana tulee kylmä, niin eiköhän noilla peitoilla ja lämpöpakkauksilla saada tämä ongelma ratkaistua. Lisäksi löytyy lämmittävää hierontarasvaa.

Klassisessa hieronnassa käsitellään pääsääntöisesti paljasta ihoa, joten hierottavat alueet tulisi saada paljaaksi ennen hierontaa. Hierontaa voidaan tehdä periaatteessa toki vaatteidenkin läpi, mutta tällöin vaatteet voivat venyä, niihin tulee kuollutta ihosolukkoa ja hieronnan tehokkuus kärsii, koska useat hierontaotteet edellyttävät paljasta ihoa. Valitse siis vaatteet, jotka ovat helppo riisua ja pukea.
Alusvaatteista sen verran, että mikäli asiakas haluaa hierojan avaavan rintaliivit hierontapöydällä selän hierontaa varten, olisi suhteellisen fiksua valita rintaliivit, jotka pystyy avaamaan takapuolelta. Pakaroita hierottaessa parhaat alushousut ovat stringit — mahdollisimman huono valinta on varsinkin miehillä pitkälahkeiset tiukat bokserit, joka voivat rajoittaa jo jalkojenkin hierontaa.

Vaikka hieronnan väliaine (rasva tai öljy) pääsääntöisesti imeytyy ihoon hyvin, niin luonnollisesti mikäli sitä ei erikseen pyyhitä pois, voi se myös tarttua hieman vaatteisiin. Ihan ykkösiä ei siis välttämättä kannata vetää yleensä tästäkään syytä. Käytetty väliaine saadaan kyllä pyyhittyä pois, mutta luonnollisesti samalla pyyhitään iholta kaikki muukin luonnollinen rasva eli iho jää todella kuivaksi.
Koulutuksessa hieroja opetetaan käsittelemään lihaskudoksia yleisellä tasolla eli käytännössä kaikkien riittävän pinnallisten lihasten käsittely on mahdollista. Toisten lihasten käsittely on haasteellisempaa, koska ne eivät ole kokonaan tai osin pinnallisia tai niille on vaikea saada tuki, jota vasten niitä voitaisiin käsitellä. Käytännössä kuitenkin melkein koko kehon alueelta löytyy jotain hierottavia lihaksia.
Lihakset ovat usein myös ihon ja rasvakerroksen alla, jolloin pienempi rasvakerros tekee hieronnasta huomattavasti helpompaa. Iso lihasmassa lisää myös hieronnan haastavuutta, koska lihaksen saaminen elastiseksi kokonaan vaatii aikaa.

Tähän on mahdotonta antaa yksiselitteistä vastausta, koska kaikki asiakkaat ovat yksilöitä, lähtötilanne ihmisten välillä on erilainen ja hieronta vaikuttaa eri ihmisiin eri tavalla. Olen ensimmäisen hoitokerran tarjouksen tehnyt sen takia tunnin mittaiseksi, jotta oikeasti ehditään ymmärtää niitä ongelmia ja haasteita, mitä asiakkaalla kehon huollon suhteen on ja tekemään hoitosuunnitelma pidemmällä tähtäimellä. On turha kuvitella, että kuukausien tai vuosien jumitilat hoidetaan tuleviksi vuoksiksi kuntoon puolen tunnin hoidolla, olisi tekijä kuka tahansa. Yritetään kuitenkin antaa jotain ajatuksia aiheeseen kokemuksen perusteella:

Niska-hartia alueen kireydet (30 – 60 minuuttia)
- Teini-ikäisillä ja nuorilla lihaskireydet voivat helpottaa helpostikin, joten säännöllisesti 30 minuuttia voi riittää jo hyvään käsittelyyn. Vanhemmilla ja harvoin hieronnassa käyvillä 45 minuuttia tai tunti voidaan helposti vaatia samoihin tuloksiin pääsemiseksi. Jos sen lisäksi on vielä alaselässä kireyttä tms., niin mielellään vielä enemmän…
Selkä (60 – 90 minuuttia)
- Yläselkä liittyy usein niska-hartia alueeseen, mutta pelkästään yläselkään (poislukien siis alaselkä ja niska) kireyksistä riippuen kannattaa melkein varata 30 minuuttia.
- Alaselän ongelmat ovat usein linkittyneet pakaran yläosaan, joten usein käsittelen nämä yhdessä. Tällöin oireilevaan alaselkään ja pakaran yläosan käsittelyyn kannattaa varata 30 minuuttia.
Jalat (60 – 120 minuuttia)
- Jaloissa lihasmassaa on paljon, ja se ei usein edes oireile pahasti (kuten niska-hartiaseutu). Jalkojen hierontaan sisällytetään normaalisti pakaroiden alaosa, ja tarvittaessa myös koko pakarat.
Kädet (30 – 60 minuuttia)
- Mikäli käsiin otetaan olkapään monipuolinen käsittely, menee siihen helposti 60 minuuttia, koska olkapää on todella monimutkainen lihaksiston kannalta. Kädet ja olkapäät sisältävät monta pientä lihasta, joiden kireydet voivat vaikuttaa merkittävästi jokapäiväiseen elämään.
Kokovartalohieronta:
- Muokkaavaa hierontaa en lähtisi koko vartalolle yrittämään alle 90 minuutin, joka sekin on usein todella vähän. Lihaksella menee kuitenkin oma aikansa ”lämmetä”, ennen kuin itse kireisiin kohtiin päästään. Isolla urheilijalla, joka on pahasti laiminlyönyt lihashuoltonsa, voidaan kunnolliseen jalan hierontaan käyttää yksinään toista tuntia eli koko vartalon hierontaan menee helposti useampiakin tunteja.
Edellä olevat aika-arviot ovat suuntaa antavia ja harvoin lihaskireydet loppuvat kesken ennen kuin käytetty aika on saavutettu. Lihaksen lämmetessä ja pinnallisten kireyksin vähetessä uusia ja haastavampia ongelma-alueita tulee usein esille. Paljon vaikuttaa myös lähtökohta eli mikäli käy hieronnassa parin viikon välein tai parin kuukauden välein, niin lähtökohdat ovat aika erilaiset.
Kokemukseni mukaan en ole vielä hieronut asiakasta, jolla lihaskireyksiä ei missään olisi ollut eli tämän perustella väittäisin, että kaikilla löytyy hierottavaa, ellei nyt lähes päivittäin käy hierojalla. Hieroja pystyy kuitenkin muokkaamaan lihaksia tavalla, jolla lihaksiin on itse omalla kehonhuollolla on vaikea vaikuttaa.
Vaikka hieroja pääsääntöisesti vaistoaa mikäli asiakas tuntee kipua, on liiallisesti kivusta hyvä kertoa hierojalle samantien, jolloin hän voi keventää otteitaan tai muuttaa tekniikkaa käsiteltävällä alueella. Hierojallasi ei ole tuntoaistia puolestasi, joten ihan aikuisten oikeasti avaa suusi – hierojasi ei siitä suutu!
Mikäli hieronta ei kuitenkaan ”tunnu miltään”, on sen lihaskireyksiä avaavat vaikutukset todennäköisesti maltillisia verrattuna pientä kipua aiheuttavaan hierontaan. Kun hieronnassa käy usein, oppii myös ymmärtämään paremmin, miten eri voimakkuuksilla tehty hieronta vaikuttaa omaan kehoon. Päätön runnominen ja kivun tuottaminen ei välttämättä ole tehokkain tapa autaa asiakasta, vaan maltillisen mutta riittävän voiman käyttö voi tuotaa paremman lopputuloksen.
Täysin terveeseen lihakseen kivun aiheuttaminen on usein vaikeaa eli mikäli lihashuolto on kohdillaan, lihaksissa ei ole kireyksiä, ei usein hierontakaan tunnu oikein miltään. Toki se edistää niiden pysymistä elastisena pidempään, mutta kipu ei ole siis ainoa indikaattori onnistuneesta hieronnasta.
Arkuutta lihaksissa esiintyy myös usein hieronnan jälkeen, varsinkin jos käsittely on ollut muokkaavampi. Tämä menee usein ohi muutamassa päivässä. Mikäli hieronta aiheuttaa mustelmia, on käsittely voinut olla liian kova — tässäkin ihmiset ovat yksilöitä ja toisille mustelmia tulee todella herkästi eli muokkaavan hieronnan antaminen tällaiselle ihmiselle ilman pienintäkään mustelmaa voi olla mahdotonta. Keskustele aiheesta hierojasi kanssa, löydätte varmasti yhteisen sävelen tässäkin.
Kerta se on ensimmäinenkin, huoli pois! Et ole hierojasi ensimmäinen uusi asiakas ja hierojasi on nähnyt kaikenlaista jo ennen sinua. Hieroja opastaa sinua ja kertoo hyvin yksityiskohtaisestikin hieronnan etenemisestä, mikäli näin haluat. Aina voit kysyä ja keskeyttää hieronnan, mikäli sinusta tuntuu siltä. Pelkoon ei ole mitään syytä eikä itse hierontaan tule varautua millään lääkityksellä tai alkoholilla – tässä tapauksessa hieronta ei ole välttämättä se oikea vaihtoehto.
Paras vinkki jonka voin antaa: Tule omana itsenäsi ja rentoudu – jos sen pystyt tekemään, ollaan usein jo pitkällä.
